IC2 177 saapuu Tikkurilan asemalle aikataulussa klo 17:20 ja seikkailu voi alkaa.
|
Lähtö eteenpäin aikataulun mukaisesti klo 17:22.
|
Matkalla sivuttiin hämäläistä peltomaisemaa..
|
..ja muutamaa vähän vakiintuneemmalta näyttävää asuinsijaa. Ilmeisesti paimentolaisuus on Hämeessäkin vähitellen väistymässä tuottavampien elinkeinojen tieltä.
|
Klo 18:52 ollaan Tampereella..
|
..ja heti joudutaan valinnan eteen. Koska Tampereen itsenäisyys oli ihan outo asia, mutta hämäläisyys tunnettu fakta, matka jatkui Hämeenkadun suuntaan.
|
Rautatieaseman edestä piti hankkiutua nopeasti eteenpäin, koska paikalla pyöri runsain mitoin paikalliseen kansallispukuun - punaiset työhaalarit - pukeutuneita kaupustelijoita, jotka yrittivät herättää matkailijoiden mielenkiinnon "ostat tamppinääs"-huudoillaan. Matkaoppaan neuvoja ja ääntämisohjeita noudattaen kaupustelijat sai karistettua päättäväisen lujalla tokaisulla: "evvarmanaostammeinaa" ja poistumalla paikalta.
|
Ilma on hyvä, joten tehdään pieni kävelykierros jokirannassa. Taustalla plakaatissa lukee "Teekkarikaste 1.5. klo 13". Kyseessä lienee jokin paikallinen pakana-ajoilta peräisin oleva riitti.
|
Rantaan on pystytetty kunnon kalterit.
|
Kahden mahtavan maakunnan rajalla, suurten järvien välissä, on maailmankuulu vesiputous, josta paikallisilla hurjapäillä on perimätiedon mukaan tapana laskea tynnyreissä alas. Kuva otettu Satakunnan puolelta itää kohti.
|
Paikallisiin epäjumaliin kuuluu hiljattain hämäläisten käyttöön kesytetty tuli. Sen palvontamenoihin kuuluu suuri joukko korkeita monoliitteja, joita tamperelaiset kutsuvat nimellä "korsteeni".
|
Kaupungin toiseksi suurimman pojan, konstaapeli A.S. Reinikaisen kunniaksi pystytetty liikenteenohjaajapatsas nimeltään "Nys seisahrutte siähen paikkaan taikka alakaa Nokian nuariso-ohjaaja plätistä". (Kaupungin kaikista suurimman pojan, Ransun kunniaksi on kaupungissa perustettu lukuisia koirapuistoja.)
|
Tampereen kiälessä kirjaimia ja numeroita voidaan kirjoittaa vapaasti eri suunnissa.
|
Tekstissä lukee "kunnallinen pysäköintivalvonta", mutta turistin silmään se vaikuttaa pikemminkin "kummalliselta": mitäköhän mahtaisi pysäköinninvalvoja tehdä, jos kyltin tekstiin vedoten alkaisi esittää, että näki haltijan, joka antoi luvan pysäköidä?
|
Omituisen näköinen tolppa.
|
Ei kun hissiin ja ylös katsomaan..
|
..ja kauhistumaan. Tolppa seisoo tukevasti Satakunnan maaperällä, mutta ikkunoista aukeaa laajat näkymät yli ahdistavan hämäläismaiseman.
|
Näsijärvi on vielä jäässä. Tämä lupaa hyvää näsijärvennorpan kuuttisadolle, millä puolestaan on välitön vaikutus alueen talouteen.
|
Alhaalla on kasvatusleiri, jossa hämäläiset ongelmanuoret erilaisilla laitteilla pelotellen ja varottavia esimerkkejä näyttäen kasvatetaan vakaaseen ja jäyhään elämänasenteeseen.
|
Eiköhän turhan nauraminen lopu, kun lapselle pannaan helyt ranteeseen ja pistetään tänne päiväksi oppimaan tavoille.
|
|
Pendolino viemässä pakolaisia Poriin.
|
|
Eivät ole jäätkään pidätelleet, niin kova on ollut halu pois.
|
Taustalla siintää Pyynikin näkötorni, Satakunnan ikiaikainen linnoitus idän uhkaa vastaan.
|
|
Horisontissa näkyy Rajasalmen silta, jonka rakentamista edelsi vuosisatojen puolustuspoliittinen keskustelu. Nyt silta on kaiken varalta miinoitettu ja voidaan räjäyttää, mikäli hämäläisiä alkaa isommin joukoin tulla yli.
|
Paikallisen norpanpyytäjän kuuttisaalis. Autokannasta päätellen saalista on viime aikoina tullut hyvin.
|
Tampereen suurimman tietotekniikkaliikkeen näyteikkunassa näkyy alan viimeisimpiä uutuuksia.
|
Hämeessä ei hoppuilla.
|
Kaikki viitat osoittavat syvemmälle Satakuntaan.
|
|
Tornissa on sisällä jatkuva vartio hämäläishyökkäysten varalta. Ikkunatkin ovat jännittyneestä hengityksestä huurteessa.
|
Parempi jättää vartiomiehet töihinsä..
|
..ja jatkaa katolle, mistä voi tarkastella rajaseudun elämää turvallisesti. Kunhan malttaa olla kurkottelematta.
|
Tätä näkyä ovat Pyynikin vartijat herkeämättä vahtineet jo vuosituhansien ajan.
|
Tampereen kiäli on siitä erikoinen, että sitä ei kirjoiteta missään erityisessä järjestyksessä esim. vasemmalta oikealle. Tarvittaessa vaikeampia kohtia voidaan myös selventää erilaisin piirroksin. Kuvassa Pyynikin tornissa oleva kyltti, johon on kirjattu tärkeimmät järjestyssäännöt ja yleiset käyttäytymisohjeet.
|
Tässä kyltissä on suomenkielinen teksti käännetty erikseen tamperelaisia varten. Huomattavaa on, miten pitkät rimpsut tekstiä tarvitaan näinkin yksinkertaisen asian saattamiseksi hämäläisten tajuttavaan muotoon.
|
Pyynikin luonnonsuojelualueen määräykset on ymmärrettävistä syistä esitetty vain suomeksi.
|
|
|
Tamperelainen keittiö on maailman kuulu, mutta tällä kertaa valitettavasti suljettu..
|
..joten maha piti täyttää kauppahallin puolella. Tamperelaisten pääravintoaineet ovat mustamakkara puolukkahillolla ja mustamakkara ilman puolukkahilloa.
|
Tamperelaisten polkupyörissä näyttää esiintyvän varsin suuria akselipainoja. Tästä heräsi mielenkiinto tutustua paikalliseen polkupyörä- (alkukielellä "villari"-) kalustoon vähän laajemminkin.
|
Kuvassa viime vuoden Tampereen ympäriajon voittajan polkupyörä kokeiltavana. Eto peli on: ei paljon tarvi jarrua tarjota, niin ympäri mennään.
|
Tällä pyörällä voi pistellä menemään tasatahtia, millä mahdollistetaan huomion suuntaaminen monotonisen "vasen-oikee-" mantran hokemisesta esim. muun liikenteen seuraamiseen.
|
|
|
|
Ees-taas-liikkuvat polkimet tuntuvat jostakin syystä soveltuvan hämäläiseen ajatteluun paremmin kuin hankalasti miellettävä ympyräliike.
|
|
|
|
Rauta saapui Hämeeseen vasta hiljattain, ja sitä edeltävän kauden kalustoa näkeekin vielä runsaasti liikenteessä.
|
|
Tekemällä renkaat puupaloista voidaan säästää kalliit kuutinnahat nokialaisen kumin sijasta vielä korvaamattomampien vientituotteiden hankintaan.
|
|
|
|
Tällä menopelillä ajelee eräs paikallinen mahtimies.
|
Pyöräilykypärän käyttö kiellettiin koeluontoisesti Tampereella, koska tämän tolpan vartta sai niiden jättämien kolhujen seurauksena olla koko ajan kunnostamassa. Se sallittiin kuitenkin pian uudestaan, kun hämäläisten kallot osoittaituivat vieläkin kovemmaksi lyömäaseeksi.
|
Tampereen Kaupungin Liikennelaitos harkitsee siirtymistä ajanmukaiseen pikaraitiotiekalustoon. Ensimmäiset mallit ovat koekäytössä linjalla 315.
|
|
|
Pieni sulattelutauko. Terassikeli oli mitä mainioin: aurinko paistoi, ei ollut liian kuuma ja muita ihmisiä oli ympärillä juuri sopivasti.
|
Satakunnankadun silta, tunnetaan myös nimellä "vapauden portti".
|
|
|
Kuuluisat pirkkalaiset merenkävijät eivät pikku jääkannesta hätkähdä..
|
..mutta moottorilla on selvästi asenneongelmia. Toisaalta, mikäs sen leppoisampi paikka tehdä koneremonttia kuin ajelehtimassa 100 metriä kosken yläpuolella.
|
|
|
|
|
Tampereen kaupungin jätevedenpuhdistamo..
|
..ja sen purkukanava, josta vesi laskee Viinikanlahteen.
|
Viimeisessä Suuressa Hämäläissodassa hämäläisten haltuun jäämä Nokian vanha kunnantalo. Kunnostus ja ylläpito näyttää olevan lyöty pahasti laimin.
|
Hatanpään puisto.
|
|
|
|
|
|
|
Aiheellinen varoitus, tuosta ei tosiaan jää enää paljon heikommaksi voi mennä.
|
|
Tampereen kuuluisa delfinaario sijaitsee Viinikanlahden perukassa.
|
Lokomon muistomerkkiveturina toimii ensimmäinen siellä valmistettu veturi tyyppiä H8, käytössä 1920-1965.
|
|
|
Kisko on samalta vuodelta 1920 kuin veturikin.
|
Vanha hammaspyörä on parempi kuin pussillinen lentokaloja.
|
Sunnuntaiaamun omakuva.
|
Klingendahlin talo.
|
Hatanpään puisto Eteläpuistosta Viinikanlahden yli katsottuna.
|
Tampereen valtatien silta Ratinan eteläpuolella.
|
|
Tähän installaatioon johtaneen tapahtumaketjun selvittelyyn tarvittaisiin joko ikänsä luonnossa liikkunut metsämies tai tamperelainen poliisi.
|
Eiköhän se ollut siinä. IC 174 lähtee klo 13:07 Tampereelta..
|
..ohittaa Lokomon klo 13:10..
|
..ja saapuu Tikkurilaan aikataulussa klo 14:36. Kädet saa puhtaiksi pesemällä, mielikuvat haalistuvat aikaa myöten, mutta millähän tamperelaismurteen aiheuttamat vammat saisi parannettua sielusta?
|
|