Juhannus 2007 Ahlaisten Enskerissä.
     
 

Kotiranta jää taakse ja matka kohti Enskeriä alkaa. 


Tuulta riittää niin optarin purjeeseen.. 


..kuin merikotkan (pieni piste kuvan keskellä) siipienkin alle. 


Merimetsoyhdyskunta on vallannut muutaman saaren Ahlaisten ja Merikarvian rajalla.

Luoto on täysin pilalla merimetsojen jäljiltä, ja leviäminen jatkuu saari saarelta. 


Kuttukari jää taakse. Vasta-auringossa takataulukin näkyy. 


Reimari on tarkoitettu estämään käännöksen oikaisu sisäkurvissa olevan kiven vuoksi, mutta tikku on pantu liian lähelle käännöstä. 


Sama vika Baablinginlahden ensimmäisen reimarin kanssa. 


Tuuli on tänä vuonna rauhallinen. 


Perille päästiin ongelmitta, ja muutaman tunnin päästä Zenin porukka saapui teltta mukanaan. 


Kiukaasta on tänä vuonna käytössä evoluutiomalli parannetulla suuluukulla ja arinalla. 


Kiuaskivet hankitaan puolisukeltamalla. 


Sauna on pystyssä.. 


..ja kivet kiukaan ympärillä. Merilevästä tulee hieno aromi löylyihin. Laudepuut ovat säilyneet rannalla jo pari vuotta ilman vaurioita. 


Uimareissujen helpottamiseksi saunalta tehdään hiekkakäytävä mereen. 


Saunan eteinen mereltä katsottuna. 


Sauna ympäristössään lännestä.. 


..ja idästä katsottuna. 


Vihta- ja pesuvesi lämpiää muuripadassa.. 


..ja saunan päälle.. 


..pitää tietysti päästä suihkuun. 


Kylmän meriveden jälkeen.. 


..lämmin suihku tekee mukavaa. 


Juhannuspäivänä väkeä saapui lisää venekunnittain.. 


..joten oli aika väistyä sivummalle pienelle luontoretkelle. 


Kuuselle näyttäisi olevan tulossa toinen hyvä käpyvuosi peräkkäin. 


Männyllä ei ole ollut tarvetta pituuskasvun kiirehtimiseen. 


Kuuset tekevät tapionpöytiä kivikon päälle.. 


..ja niissä kasvavien käpyjen avulla uusi taimi pääsee syntymään suojaiseen paikkaan metrienkin päähän emäpuusta. 


Bonsai-mänty. 


Piilokuva: Etsi kivikosta elämää. Viiden pisteen vihje. 


Kolmen pisteen vihje. 


Yhden pisteen vihje. 


Oikea vastaus: tämä on elämää! Korviin kuuluu mukava narskunta auringon liikutellessa kiviä.  


Jäkäläkasvusto on monimuotoista. 






Sammalmatolla on pehmeä maata.. 


Keskeltä kivikkoa nousee siellä täällä toisinajattelijoita: vanhoja mäntyjä.. 


..männyntaimia, variksenmarjaa.. 


..taikinamarja.. 


..vanamoita.. 


..ja rauduskoivu. 


Puolukka kukkii kivikon reunalla vasta juhannuksena. 


Kivistä löytyy mielenkiintoisia jäkäläkuvioita.  


Uusia laattakiviä syntyy yhä. 




Enskerin pohjoiskärki alkaa lähestyä. 


Parempi näköala aukeaa männynlatvasta. 


Männyn ja kuvaajan varjo. 


Kymmenen kyhmyjoutsenta samassa kuvassa. 


Meren puolen rannalla kasvaa niitty.. 


..jonka reunalla nousee tyrni-, pihlaja- ja leppäpusikko. 


Vihdatkin pitää vääntää lepästä ja sitoa kuusenoksilla, koska ylimääräisiä koivuja ei saarella kasva. 


Kivikosta saa hauskoja valo-varjo -kuvia. 


Enskerin eteläpuolen selkä männynlatvasta katsottuna. Näillä vesillä kipparin on parempi olla selvin päin. 


Juhannuspäivän iltana tehtiin vielä toinen reissu saaren pohjoiskärkeen auringonlaskua katselemaan. 








Tämän alemmas pallo ei uponnut. 


Nouseva aurinko piti vielä käydä kuvaamassa männynlatvasta. Täältä katsottuna yö pysyi yöttömänä. 


Juhannus on vietetty, kotimatka alkaa. Ensi vuodeksi pitää rakennella vähintään poreallas ja moottoripumpulla toimiva suihku..